Amerikanmetsäviklo
Amerikanmetsäviklo | |
---|---|
Uhanalaisuusluokitus | |
Elinvoimainen [1] | |
| |
Tieteellinen luokittelu | |
Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
Kunta: | Eläinkunta Animalia |
Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
Luokka: | Linnut Aves |
Lahko: | Rantalinnut Charadriiformes |
Alalahko: | Kahlaajat Charadrii |
Heimo: | Kurpat Scolopacidae |
Suku: | Viklot Tringa |
Laji: | solitaria |
Kaksiosainen nimi | |
Tringa solitaria | |
Alalajit | |
| |
Katso myös | |
Amerikanmetsäviklo Wikispeciesissä | |
Infobox OKNimi-testi OKIUCN-testi OK |
Amerikanmetsäviklo, aikaisemmalta nimeltään erakkoviklo[2] (Tringa solitaria) on pohjoisamerikkalainen kahlaajalintu. Lajin nimesi Alexander Wilson vuonna 1813.
Koko ja ulkonäkö
Linnun pituus on 18–21 senttiä, siipien kärkiväli 55–59 senttiä ja paino keskimäärin 45–50 grammaa. Amerikanmetsäviklo on metsäviklon vastine Pohjois-Amerikassa[2]. Se muistuttaa sekä liroa että metsävikloa, mutta yläperä ei ole valkoinen, ja koivet ovat lyhyemmät. Sukupuolet ovat samanvärisiä.
Levinneisyys ja elinympäristö
Amerikanmetsäviklo pesii Pohjois-Amerikan pohjoisosissa, Alaskan keski- ja eteläosissa sekä Kanadassa. Maailman populaation koko on noin 150 000 yksilöä ja lajin kanta on elinvoimainen. Laji on muuttolintu, joka talvehtii pääasiassa Etelä-Amerikan sisäosissa mutta myös Keski-Amerikassa ja Länsi-Intian saaristossa. Lajia ei ole tavattu Suomessa. Amerikanmetsäviklon elinympäristöä ovat pohjoisen havumetsäalueen vesistöjen pirstomat täysi-ikäiset metsät ja metsiköt.
Lisääntyminen
Amerikanmetsäviklo pesii puussa olevaan vanhaan linnunpesään kuten metsäviklokin, aina 13 metrin korkeuteen saakka. Pesäpuu on tavallisesti lähellä vesistöä tai suota. Munia on tavallisesti neljä. Haudonta-aika on 23–24 päivää.
Ensimmäinen varmistettu pesälöytö tehtiin niinkin myöhään kuin vuonna 1903.
Ravinto
Amerikanmetsäviklo syö etupäässä mudassa eläviä selkärangattomia, joskus myös pieniä sammakoita.
Lähteet
- Cramp, Stanley (päätoim.) 1985: Handbook of the Birds of Europe, the Middle East and North Africa. Vol. III. – Oxford University Press. Hong Kong. ISBN 0-19-857506-8
- Oiseaux
Viitteet
- ↑ BirdLife International: Tringa solitaria IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 24.5.2014. (englanniksi)
- ↑ a b Palmén, Ernst & Nurminen, Matti (toim.): Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja. 5. Sydän–Öljykala, s. 2045. Helsinki: Otava, 1975. ISBN 951-1-02059-5.
|