Cohenin oireyhtymä

Cohenin oireyhtymä on peittyvästi periytyvä oireyhtymä, jonka taudinkuvaa hallitsevat epämuodostumat, lihasvelttous, liikalihavuus sekä toisinaan näkövamma. Oireyhtymään kuuluu kehitysvammaisuutta.

Yleensä Cohen-lapsilla havaitaan pieni pää ja useita muita poikkeavuuksia pään alueella. Syndrooma periytynee pääasiassa kahdeksannen kromosomin (COH1-geenin sijainti 8q22-q23) välityksellä.[1]

Vuonna 2002 julkaistun tutkimustuloksen mukaan oireisto on Suomessa epätavallisen yleinen. Se oli todettu maassa 35 henkilöllä, ja samanaikaisesti koko maailmassa oli yhteensä noin sata tunnettua tapausta.[2] Oireyhtymän katsotaan kuuluvan suomalaiseen tautiperintöön.[3][4] Sitä esiintyy myös Israelissa epätavallisen paljon.[5]

Cohenin oireyhtymä on saanut nimensä M. Michael Cohenilta, jonka johtama ryhmä kuvasi sairauden vuonna 1973. Oireyhtymää sairastavat yhtäläisesti sekä naiset että miehet.

Lähteet

  1. Cohen syndrome gene assigned to the long arm of chromosome 8 by linkage analysis
  2. Cohenin oireyhtymä Kehitysvammahuollon tietopankki
  3. http://vesa.lib.helsinki.fi/cgi-bin2/ysa.pl?h=Cohenin%20oireyhtym%C3%A4[vanhentunut linkki]
  4. Suomalainen tautiperinto[vanhentunut linkki]
  5. The Cohen syndrome in Israel.

Aiheesta muualla

  • Cohen Syndrome association (Arkistoitu – Internet Archive)
  • Kolehmainen J, Black GC, Saarinen A, et al. (2003). "Cohen syndrome is caused by mutations in a novel gene, COH1, encoding a transmembrane protein with a presumed role in vesicle-mediated sorting and intracellular protein transport". Am. J. Hum. Genet. 72 (6): 1359–69. doi:10.1086/375454. PMID 12730828. 
  • Kivitie-Kallio S, Norio R (2001). "Cohen syndrome: essential features, natural history, and heterogeneity". Am. J. Med. Genet. 102 (2): 125–35. doi:10.1002/1096-8628(20010801)102:2<125::AID-AJMG1439>3.0.CO;2-0. PMID 11477603. 
  • Haritha, Avula; Jayakumar, Avula (June 2011). "Syndromes as they relate to periodontal disease". Periodontology 2000 56 (1): 65–86. doi:10.1111/j.1600-0757.2010.00363.x. 
Tämä lääketieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.