Djoržan karjalaiset
Djoržan karjalaiset (muita nimityksiä Pogorelojen tai Zubtsovin karjalaiset) ovat Venäjällä Tverin alueen kaakkoisosassa Volgaan laskevan Djorža-joen varrella sijaitsevissa kylissä asuva eteläisin tverinkarjalaisryhmä. Djoržan karjalaisten asuma-aloilta on muiden tverinkarjalaisten luo satakunta kilometriä. Muut, sittemmin vanhentuneet, nimitykset tulevat lähellä sijaitsevasta Zubtsovin kaupungista ja lähellä näiden karjalaisten asuma-aloja sijaitsevan Pogorelojen rautatieaseman mukaan. Nimitys Djoržan karjalaiset on lähtöisin tutkija Paula Palmeokselta, joka kirjoitti useita tieteellisiä artikkeleita Djoržan karjalaisten pariin tekemistään matkoista. Djoržan karjalaiset lienevät siirtyneet aloilleen samaan aikaan kuin muutkin tverinkarjalaiset eli 1600-luvulla.[1]
Määrä
Vuonna 1911 silloisen Zubtsovin kihlakunnan Ivanovskojen kunnassa oli yhdeksän karjalaista kylää, joissa oli yhteensä 1 952 asukasta.[2] Vuoden 1926 väestönlaskennan mukaan karjalaisia oli 1 795 henkeä silloisessa Pogorelojen kunnassa, jossa he muodostivat 6,6 % koko väestöstä.[3] Toisen maailmansodan aikana seudun läpi kulki rintamalinja, ja suuri osa karjalaisasutuksesta tuhoutui.[4] Sodan jälkeen Djoržan karjalaiset ovat nopeasti sulautuneet venäläisiin. Vuoden 1989 väestönlaskennassa nykyisessä Zubtsovin piirissä rekisteröitiin vain 60 karjalaista.[5]
Ensimmäinen Djoržan karjalaisten luona vieraillut kielentutkija oli suomalainen Juho Kujola vuonna 1912.[6] Tuolloin alueen kylissä asui 2 000 karjalan kieltä puhunutta henkilöä. Toisen maailmansodan aikana kylät hävitettiin maan tasalle ja asukkaat olivat osaksi evakossa. Sodan jälkeen eloon jääneet enimmäkseen palasivat ja rakensivat viisi kylää uudelleen. Tuolloin karjalaisten määrä oli jo selvästi supistunut.[1] Sodan jälkeen paikallista murretta ovat tutkineet petroskoilaiset ja virolaiset kielitieteilijät, kuten Grigori Makarov, Paula Palmeos ja Jaan Õispuu. Vanhin sukupolvi puhui varsin hyvää karjalaa vielä 1960–1970-lukujen vaihteessa.[6] Vuonna 1970 Palmeos mainitsi, että karjalaa puhui hyvin noin 150 keski-iän ylittänyttä henkilöä.[1] Vuonna 2000 Aleksandra Punžina arvioi, että seudun kolmessa kylässä (Novoje, Vasiljevskoje ja Semjonovskoje) oli enää vajaat 30 karjalan puhujaa.[6]
Murrepiirteet
Paikallisen murteen erityispiirteitä ovat loppuheitto (esimerkiksi pad 'pata', kevi 'kevät') ja sisäheitto (hambhat 'hampaat', iknan 'ikkunan'). Näiden piirteiden katsotaan syntyneen varsin myöhään venäjän kielen vaikutuksesta.[7] Venäjä on muutenkin vaikuttanut Djoržan karjalaismurteeseen enemmän kuin muihin tverinkarjalan murteisiin, mikä ilmenee kenties selvimmin sanastoa tarkastelemalla ja siitä, että jo 1960–1970-lukujen vaihteessa murteessa oli paljon horjuvuutta.[1]
Tutkimus
Vuodesta 1964 alkaen Tarton yliopiston suomalais-ugrilaisten kielten opiskelijat tekivät tutkimusmatkoja Djoržan karjalaisten luo Paula Palmeoksen johdolla.[1]
Lähteet
- ↑ a b c d e Virtaranta, Pertti: Katsauksia – Karjalan kielen tutkimuksesta Neuvostoliitossa toisen maailmansodan jälkeen. Virittäjä, 4/1970. Kotikielen Seura. Artikkelin verkkoversio.
- ↑ Virtaranta, Pertti: Juho Kujola: karjalan ja lyydin tutkija, s. 74. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1960.
- ↑ Härkönen, Iivo (toim.): Karjalan kirja, s. 333. Porvoo–Helsinki: Werner Söderström Osakeyhtiö, 1932.
- ↑ Õispuu, Jaan: Djorža karjala tekstid, s. 8. Tallinn: Tallinna pedagoogiline instituut, 1990.
- ↑ Tverskije karely. Istoriko-demokrafitšeskaja spravka library.tver.ru. Arkistoitu 30.7.2007. Viitattu 26.3.2009. (venäjäksi)
- ↑ a b c Punžina, A.V. (sost.): Slušaju karelski govor: Obraztsy retši djoržanskih i valdaiskih karel, s. 5. Petrozavodsk: Periodika, 2001. ISBN 5-88170-071-6.
- ↑ Punžina, A.V. (sost.): Slušaju karelski govor: Obraztsy retši djoržanskih i valdaiskih karel, s. 6. Petrozavodsk: Periodika, 2001. ISBN 5-88170-071-6.
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||||||||||||||||||
