Georges Bidault
| Georges Bidault | |
|---|---|
 Georges Bidault vuonna 1953. | |
| Ranskan pääministeri | |
| 24. kesäkuuta – 16. joulukuuta 1946 | |
| Edeltäjä | Félix Gouin |
| Seuraaja | Léon Blum |
| 28. lokakuuta 1949 – 2. heinäkuuta 1950 | |
| Presidentti | Vincent Auriol |
| Edeltäjä | Henri Queuille |
| Seuraaja | Henri Queuille |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 5. lokakuuta 1899 Moulins, Ranska |
| Kuollut | 27. tammikuuta 1983 (83 vuotta) Cambo-les-Bains, Ranska |
| Tiedot | |
| Puolue | MRP |
| [ Muokkaa Wikidatassa ]  | |
| Infobox OK | |
Georges Augustin Bidault (5. lokakuuta 1899 Moulins – 27. tammikuuta 1983 Cambo-les-Bains)[1] oli ranskalainen kristillisdemokraattinen poliitikko, joka toimi Ranskan vastarintaliikkeessä toisen maailmansodan aikana, Ranskan pääministerinä vuosina 1946 ja 1949–1950 sekä useasti ulkoministerinä. Algerian sodan aikana Bidault ryhtyi yhteistyöhön Charles de Gaullen politiikkaa vastustaneen maanalaisen OAS-järjestön kanssa ja joutui lähtemään maanpakoon.
Elämäkerta
Bidault opiskeli italialaisessa jesuiittakoulussa ja valmistui Sorbonnen yliopistosta vuonna 1925 pääaineinaan historia ja maantiede. Hän palveli lyhyen aikaa Ranskan armeijassa Ruhrin miehityksen aikana vuonna 1919. Bidault perusti vuonna 1932 L’Aube-nimisen vasemmistolaisen katolisen sanomalehden ja kirjoitti siihen ulkopolitiikkaa käsitellyttä kolumnia. Ranskan miehityksen yhteydessä vuonna 1940 hän jäi saksalaisten vangiksi, mutta vapautui vuonna 1941 ja palasi Ranskaan. Bidault alkoi toimia Kansallisessa vastarintaneuvostossa (CNR) ja tuli sen johtajaksi vuonna 1943. Seuraavana vuonna Gestapo paljasti hänet, mutta hän onnistui välttämään pidätyksen. Samoihin aikoihin hän myös perusti kristillisdemokraattisen Mouvement Républicain Populaire (MRP) -puolueen.[1]
Ranskan vapauttamisen jälkeen Bidault’sta tuli vuonna 1944 Charles de Gaullen johtaman väliaikaisen hallituksen ulkoministeri. Tässä ominaisuudessa hän muun muassa tuki Jaltan konferenssissa sovittua ohjelmaa ja allekirjoitti Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan. Sittemmin Bidault oli pääministerinä vuosina 1946 ja 1949–1950, uudelleen ulkoministerinä vuosina 1947–1948 ja 1953–1954 sekä puolustusministerinä vuosina 1951–1952. Hän kannatti Länsi-Euroopan taloudellista integraatiota, atlanttista puolustusyhteistyötä (Nato) sekä Ranskan siirtomaavallan säilyttämistä Indokiinassa ja Algeriassa.[1] Hän oli ulkoministerinä tappiollisen Điện Biên Phủn taistelun aikana.
Bidault oli aiemmin ollut de Gaullen ystävä ja tukija, mutta de Gaullen tultua presidentiksi vuonna 1958 erimielisyys Algerian itsenäisyyskysymyksessä rikkoi heidän välinsä. Bidault perusti tuolloin uuden, oikeistolaisen kristillisdemokraattisen puolueen. De Gaullen hyväksyttyä vuonna 1961 Algerian itsenäistymisen Bidault julisti hänen hallintonsa olevan laiton ja perusti uuden Kansallisen vastarintaneuvoston (CNR). Se tuki terroristisia keinoja Algerian itsenäistymisen estämiseksi. Bidault pakeni Ranskasta vuonna 1962, kun häntä oli syytetty salaliitosta ja hänen parlamentaarinen koskemattomuutensa oli kumottu. Hän asui vuosina 1963–1967 Brasiliassa. Hän palasi Ranskaan vuonna 1968, kun hänen pidätysmääräyksensä oli peruutettu. Bidault perusti palattuaan vielä Mouvement pour le justice et la liberté -nimisen oikeistopuolueen, mutta ei saavuttanut enää merkittävää vaikutusta politiikassa.[1]
Lähteet
- ↑ a b c d Georges Bidault (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 18.5.2013.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Georges Bidault Wikimedia Commonsissa
- Georges Bidault (ranskaksi) Assemblée Nationale
| ||||||||||||||||||||||
