Halikon vesitorni

Halikon vesitorni
Halikon vesitorni erottuu Kärävuoren päältä selvästi.

Halikon vesitorni sijaitsee entisessä Halikon kunnassa Salossa. Vesitorni on rakennettu vuonna 1970, mutta vuosien 1993–1994 peruskorjauksessa sen kapasiteettia lisättiin huomattavasti. Tuolloin torni sai nykyisen linnamaisen ilmeensä ja siitä tuli Halikon maamerkki.[1]

Suunnilleen 20 metriä korkea ja tilavuudelta 1 640 m³ oleva torni sijaitsee Kärävuoren päällä ja hallitsee Halikon silhuettia.[1] Vesitorni näkyy mäen päältä kauas jopa yöllä, sillä se on valaistu. Yleisö pääsee vesitornin tasanteelle kesällä viikonloppuisin. Tasanteelle on rakennettu myös pieni tähtitorni, joka on Ursaan kuuluvan salolaisen UrSalon aktiivikäytössä.

Alkuperäinen vuonna 1970 rakennettu torni oli puiden kätkössä.[2] Se oli rakennettu suoraan varaan,[2] noin viisi metriä syvä betonisäiliö oli verhoiltu punatiilellä.[2] Tornin vesipaine ei riittänyt enää 1990-luvulla[2]ja tornia korotettiin tekemällä uusi betoninen säiliö vanhan sisään.[2] Vedenpinta tornissa on nyt yhdeksän metriä korkeammalla kuin aiemmin.[2] Osa tornin tiiliverhouksesta on alkuperäistä,[2] uusi tiiliverhous yläreunan sakaroineen näkyy vanhalle valtatie 1:lle[2] eli nykyiselle seututie 110:lle asti.

Lähteet

  1. a b Halikon vesitorni Salon Matkailuneuvonta. Arkistoitu 2.4.2015. Viitattu 8.3.2015.
  2. a b c d e f g h Asola, Ismo: Vesitorni – yhdyskunnan maamerkki, s. 134. Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry, 2003. ISBN 951-758-434-2.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Halikon vesitorni Wikimedia Commonsissa
  • n
  • k
  • m
Perustiedot Wikidatassa: Halikon vesitorni (Q11861202)
ohje
esiintymä kohteesta
vesitorni
valtio
Suomi
sijaitsee hallinnollisessa alueyksikössä
Salo
Tämä arkkitehtuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.