Havannan oireyhtymä

Havannan oireyhtymäksi nimitetään sellittämättömiä sairauskohtauksia, joista mm. Havannassa toimineet Yhdysvaltain ja Kanadan diplomaatit, virkamiehet ja tiedusteluvirkailijat alkoivat kärsiä 2010-luvun puolivälissä.

Tapauksissa korostui neljä keskeistä piirrettä: [1]

  1. äkilliset ääni- ja tasapainoelinten aistimukset, mukaan lukien ääni ja/tai paineen tunne, joskus vain toisessa korvassa tai toisella puolella päätä; [1]
  2. muut lähes samanaikaiset merkit ja oireet, kuten huimaus, tasapainon menettäminen ja korvakipu; [1]
  3. voimakas tuntemus kohdasta tai suunnasta; ja [1]
  4. mainittuja merkkejä ja oireita selittävien ulkoisten tai lääketieteellisten tekijöiden puute. [1]

Potilaat kertoivat kuulleensa tapahtumahetkellä esimerkiksi surinaa, kirskuntaa tai huminaa. Monet kertoivat tunteneensa ilman paineen, ikään kuin he olisivat matkustaneet autossa, jonka ikkunat oli laskettu alas. Kolme kertoi tunteneensa tärinää. Lähes kaikki ilmoittivat välittömistä oireista: päänsärky, kipu toisessa korvassa, kuulon menetys.[2]

Joidenkin sairastuneiden mukaan heistä oli tuntunut siltä, kuin he olisivat seisseet näkymättömässä energiasäteessä[3].

Päiviä tai viikkoja myöhemmin ilmeni muita oireita, kuten muistihäiriöitä, keskittymiskyvyttömyyttä, mielialahäiriöitä, päänsärkyä ja väsymystä. Sairastuneilla arvioitiin olevan aivotärähdyksen oireita, vaikka he eivät koskaan olleet saaneet iskua päähänsä. [2]

Joistakin sairastuneista tuli liikuntarajoitteisia väliaikaisesti ja joistakin pysyvästi[4]. Monet siirtyivät ennen aikojaan eläkkeelle[4].

Historia

The Insiderin mukaan sairauskohtaukset alkoivat Frankfurtissa vuonna 2014[5]. Havannassa kohtauksia ilmeni toukokuusta 2016 syyskuuhun 2017, jolloin "Havannan syndrooma" tuli julki[5]. Viimeisin tapaus on heinäkuulta 2023 Vilnasta.[5] Kaikkiaan tunnetaan yli 100 tapausta ympäri maailmaa: esimerkiksi Delhissä, Kantonissa, Hanoissa, Taškentissä, Lontoossa sekä Washington DC:ssä aivan Valkoisen talon naapurissa[5]. Sairastuneita ovat yhdysvaltalaiset tiedusteluvirkailijat, diplomaatit, upseerit, urakoitsijat ja heidän perheenjäsenensä – erityisesti ne CIA:n ja DIA:n työntekijät, jotka olivat toimineet vastoin Venäjän pyrkimyksiä Ukrainassa[5]. Uhrien joukkoon kuuluu mm. yksi CIA:n viidestä korkea-arvoisimmasta virkamiehestä.[6]

Selityksiä

Yhdysvaltain lähetystön työntekijät tallensivat kuulemaansa ääntä, jolloin biologit tulkitsivat sen sirkan soitoksi. [7]

Vuonna 2017 Yhdysvaltain ulkoministeriö piti ilmiön aiheuttajana hyökkäystä, joka tehtiin jonkinlaisilla kuuloalueen ulkopuolella toimivilla äänilaitteilla[8]. Alkuvuodesta 2017 epäilykset kohdistuivat Kuuban johtoon tai kuubalaisiin kovan linjan lojalisteihin, jotka vastustivat Yhdysvaltain ja Kuuban lämpeneviä välejä, koska he pitivät Yhdysvaltoja uhkana[3].

Vuonna 2018 radiotaajuus- tai mikroaaltosäteilyn vaikutusten arvioitiin sopivan oireisiin.[9]

Aiheuttajaksi on arveltu mikroaaltoaseita tai energia-aseita, jollaisia sekä Yhdysvallat että Neuvostoliitto kehittelivät kylmän sodan jälkeen[4]. Yhdysvaltain kehitystyö tuotti tulokseksi nykyisen Active Denial System -järjestelmän[4]. Neuvostoliiton järjestelmät pystyivät tuottamaan esimerkiksi harmovaurioita[4].

The Insiderin, 60 Minutes -ohjelman ja Der Spiegelin tutkimusten mukaan sairauskohtaukset saattavat olla Venäjän sotilastiedustelun Yksikkö 29155:n käyttämän energia-aseen aiheuttamia.[5]

CIA havaitsi matkapuhelintiedoista FSB:n agentteja samassa hotellissa, jossa sairastuneet majoittuivat, samaan aikaan, kun he kokivat oireita vuonna 2019[4]. Syy siiihen, miksi Venäjä näin tekisi, on hämärän peitossa.[4] Obaman neuvonantaja Benjamin Rhodes arvelee, että Venäjä hakee tasoitusta, koska Yhdysvallat asettui Venäjän reviirille Ukrainassa[3].

Lähteet

  1. a b c d e https://media.salon.com/pdf/22-cv-674%20Final%20Response%20Package.pdf Ks. myös https://www.salon.com/2023/03/29/exclusive-declassified-report-suggests-havana-syndrome-could-result-from-energy-weapon/
  2. a b Diplomats in Cuba Suffered Brain Injuries. Experts Still Don’t Know Why. (Published 2018) www.nytimes.com. 15.2.2018. Viitattu 6.4.2024. (englanniksi)
  3. a b c Adam Entous, Jon Lee Anderson: The Mystery of the Havana Syndrome The New Yorker. 9.11.2018. Viitattu 11.7.2024. (englanniksi)
  4. a b c d e f g Julia Ioffe: The Mystery of the Immaculate Concussion GQ. 20.10.2020. Viitattu 28.5.2024. (englanniksi)
  5. a b c d e f Unraveling Havana Syndrome: New evidence links the GRU's assassination Unit 29155 to mysterious attacks on U.S. officials and their families The Insider. Viitattu 6.4.2024. (venäjäksi)[vanhentunut linkki]
  6. Julia Ioffe: The Mystery of the Immaculate Concussion GQ. 20.10.2020. Viitattu 28.5.2024. (englanniksi)
  7. Ian Sample, Ian Sample Science editor: 'Sonic attack' on US embassy in Havana could have been crickets, say scientists The Guardian. 6.1.2019. Viitattu 6.4.2024. (englanniksi)
  8. Elise Labott,Patrick Oppmann,Laura Koran: US embassy employees in Cuba possibly subject to ‘acoustic attack’ | CNN Politics CNN. 9.8.2017. Viitattu 23.5.2024. (englanniksi)
  9. Beatrice Alexandra Golomb: Diplomats' Mystery Illness and Pulsed Radiofrequency/Microwave Radiation. Neural Computation, 1.11.2018, 30. vsk, nro 11, s. 2882–2985. doi:10.1162/neco_a_01133. ISSN 0899-7667. Artikkelin verkkoversio.

Aiheesta muualla

  • The Mystery of the Immaculate Concussion GQ-lehden artikkeli Marc Polymeropoulosista
  • Ex-CIA officer tells all about his battle with Havana Syndrome — and his former agency Marc Polymeropoulos kertoo sairaudestaan The Insiderille