Juurikkaniemen sairaala
Keuruulla toiminut Juurikkaniemen sairaala aloitti toimintansa B-mielisairaalana vuonna 1958.[1] Juurikkaniemen alue sijaitsee luonnonkauniilla paikalla Keurusselän rannalla ja sieltä on noin 2,5 kilometrin matka Keuruun kaupungin keskustaan. [2]
Mielisairaanhoidon järjestämisestä tuli 1950-luvulla ensi sijassa kuntien tehtävä. Mielisairaanhuoltoa ohjasi vuoden 1953 alussa voimaan tullut mielisairaslaki ja -asetus. Mielisairaanhuollon uudelleenjärjestämiseksi maa jaettiin 18 mielisairaanhuoltopiiriin, joilla kullakin oli A- eli keskusmielisairaala ja huoltotoimisto. Äkillisesti sairastuneiden eli akuuttipotilaiden hoitaminen oli A-sairaaloiden tehtävänä. Pitkäaikaispotilaiden hoidosta tai säilyttämisestä vastasivat B-sairaalat. Järjestelmä oli käytössä vajaan neljännesvuosisadan. B-sairaaloita rakennettiin 1952–1969 välisenä aikana sairaalakuntainliittojen toimesta yksilöllisillä piirustuksilla. A- ja B-mielisairaalajärjestelmä oli käytössä vuoteen 1978 saakka. [3]
Sairaalan päärakennuksen ovat suunnitelleet arkkitehdit Jonas Cedercreutz ja Helge Railo. Sairaalarakennusten ympäristö on arvioitu arvokkaaksi konaisuudeksi. [4]
Juurikkaniemen sairaalassa oli enimmillään 264 sairaansijaa. [3] Ennen toiminnan lopetusta Juurikkaniemessä hoidettiin vaativaa hoitoa tarvitsevia psykiatrisia kuntoutuspotilaita. Potilaita oli sairaalan toiminnan loppuessa yhteensä 35. [5]
Juurikkaniemen tiloissa toimi myös kaksi yksityistä hoitokotia, Hilmarikoti ja Jalmarikoti Juurikkaniemen sairaalan lisäksi. Aluehallintovirasto katsoi, ettei Juurikkanimen sairaala täytä kaikkia paloturvallisuusmääräyksiä. [6]
Sairaalan lakkauttamipätökseen vaikutti pula koulutetuista psykiatreista.[7] Juurikkaniemen sairaalan toiminta päätettiin sulkea 1.2.2016 alkaen. [8] Siirtovaiheessa 15 sairaansijaa lakkautettiin ja 20 siirrettiin Sotainvalidien sairaskodin tiloihin Jyväskylään. [5]
Keuruun kaupunki osti Juurikkaniemen sairaala-alueen Keski-Suomen sairaanhoitopiiriltä kymmenellä eurolla vuonna 2020. Ehtona oli, että kaavamuutos hyväksytään ja että Keski-Suomen sairaanhoitopiiri hakee sairaalan päärakennukselle purkuluvan. Sairaala-alueelle on tarkoitus kaavoittaa mm. omarantaisia omakotitontteja. [9]
Lähteet
- ↑ Anna-Leena Lehto: Kangasvuoren sairaalan rakennusinventointi 24.05.2010. Jyväskylän kaupunki. Viitattu 25.3.2021.[vanhentunut linkki]
- ↑ Keuruun Juurikkaniemen entinen sairaala-alue myynnissä RealTrust. Viitattu 25.3.2021. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
- ↑ a b Teija Ahola: Terveyttä kaikille B-MIELISAIRAALAT1950-luvulta 1970-luvulle Museovirasto. Arkistoitu 29.3.2020. Viitattu 25.3.2021.
- ↑ Nina Äijälä: Keuruun keskusta rakennusinventointiraportti Keski-Suomen museo. Viitattu 25.3.2021.
- ↑ a b Marika Harjumaa: Juurikkaniemen sairaala lopetetaan Mediuutiset. Viitattu 25.3.2021.
- ↑ Juurikkaniemen hoitokotienkin tilanne epäselvä Yle Uutiset. Viitattu 26.3.2021.
- ↑ Psykiatripula johtamassa Juurikkaniemen sairaalan siirtoon Yle Uutiset. Viitattu 25.3.2021.
- ↑ Juurikkaniemen sairaalan lakkautuspäätöksestä lähti valitus Keskisuomalainen. 6.1.2016. Viitattu 25.3.2021.
- ↑ Juurikkaniemi kaupaksi kymmenellä eurolla – Keuruu hyväksyi esisopimuksen Keskisuomalainen. 17.8.2020. Viitattu 25.3.2021.