Lü Xiuzhi

Mitalit
Maa:  Kiina
Naisten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Lontoo 2012 20 km kävely
Pronssia Pronssia Rio 2016 20 km kävely
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Peking 2015 20 km kävely
Aasian kisat
Kultaa Kultaa Incheon 2014 20 km kävely

Lü Xiuzhi (kiin. 吕 秀芝, s. 26. lokakuuta 1993 Chuzhou) on kiinalainen kävelijä. Hän edustaa Anhui Province Athletic Teamia ja on pituudeltaan 160 cm.[1]

Lü sijoittui 20 kilometrin kävelyssä 2012 kävelyn maailmancupissa kolmanneksi. Lontoon olympialaisissa hän sijoittui alun perin viidenneksi, mutta nousi myöhemmin pronssimitalistiksi Jelena Lašmanovan ja Olga Kaniskinan dopinghylkäysten jälkeen[2][3][4]. Lü oli 2014 maailmancupissa kuudes[5] ja voitti kultaa Aasian kisoissa Incheonissa ajalla 1.31.06[6]. Hän käveli Aasian ennätyksen 1.25.12 Pekingissä 20. maaliskuuta 2015[4]. Hän sai MM-hopeaa Pekingissä 2015 samalla ajalla 1.27.45 kuin kilpailun voittanut Liu Hong[7]. Hän kuului Kiinan joukkueeseen, joka voitti 20 kilometrin kävelyn joukkuemaailmanmestaruuden Roomassa 2016. Henkilökohtaisessa kilpailussa hän oli viides.[8]

Lü saavutti Rio de Janeiron olympialaisissa 2016 pronssia 20 kilometrin kävelyssä ajalla 1.28.42. Lontoon MM-kilpailuissa 2017 hänet hylättiin.[4]

Henkilökohtaiset ennätykset

Ulkoradat

Laji Aika Paikka Päivä[5]
10 kilometrin kävely 43.16 Lontoo 11. elokuuta 2012
20 kilometrin kävely 1.25.12 Peking 20. maaliskuuta 2015

Lähteet

  1. Lü Xiuzhi Olympedia. Viitattu 20.8.2024. (englanniksi)
  2. Lashinda Demus upgraded to 2012 Olympic gold medalist by IOC NBC Sports. 30.3.2023. Viitattu 20.8.2024. (englanniksi)
  3. London 2012 20km race walk women - Olympic Athletics International Olympic Committee. Viitattu 20.8.2024.
  4. a b c Lü Xiuzhi Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). (englanniksi)
  5. a b Lü Xiuzhi Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  6. Women's 20 km walk - 28th September the-sports.org. Viitattu 28.8.2015. (englanniksi)
  7. Kiinalaiskävelijät sopivat voittajan - kaksoisvoitto kotiyleisön edessä yle.fi. 28.8.2015. Viitattu 28.8.2015.
  8. 20 KILOMETRES RACE WALK WOMEN IAAF WORLD RACE WALKING TEAM CHAMPIONSHIPS ROMA, ITALY 07 MAY 2016 - 08 MAY 2016 iaaf.org. Viitattu 22.11.2017. (englanniksi)
Auktoriteettitunnisteet: Henkilöt Muokkaa Wikidatassa
  • World Athletics
  • Tilastopaja 🔒