Larisa Reisner
Larisa Mihailovna Reisner (ven. Лариса Михайловна Рейснер, myös Larissa Reissner; 13. toukokuuta (J: 1. toukokuuta) 1895 Lublin, Venäjän keisarikunta – 9. helmikuuta 1926 Moskova, Neuvostoliitto)[1][2] oli venäläinen kirjailija, runoilija, toimittaja ja vallankumouksellinen bolševikki, joka osallistui Venäjän sisällissotaan.
Nuoruus
Reisner syntyi Lublinissa nykyisessä Puolassa.[2] Hänen isänsä Mihail Reisner oli varakkaaseen saksalaistaustaiseen aatelissukuun kuulunut oikeustieteilijä ja äitinsä Jekaterina Hitrova myös vanhaa aatelissukua. Molemmat vanhemmat kannattivat sosialismia. Reisner eli osan lapsuudestaan Siperian Tomskissa, mutta isän poliittiset näkemykset pakottivat perheen pakenemaan Berliiniin Saksaan vuonna 1903. He palasivat vuonna 1907 Venäjälle ja asettuivat Pietariin.[1] Reisner opiskeli vuosina 1912–1913 Pietarin psykoneurologisessa instituutissa ja kävi luennoilla Pietarin yliopistossa,[3] johon hän pääsi yhtenä ensimmäisistä naisista vanhempiensa yhteyksien ansiosta.[1]
Reisner tutustui opiskeluaikanaan runoilijoihin ja muuhun boheemiin älymystöön. Hänen ensimmäinen julkaistu teoksensa oli vuonna 1913 ilmestynyt runoelma Atlantida.[1] Vuosina 1915–1916 hän oli isänsä julkaiseman satiirisen kirjallisuuslehti Rudinin päätoimittajana ja kriitikkona.[1][2][3] Reisner kommentoi lehdessä ajankohtaisia tapahtumia ja otti yhteen sensuurin kanssa.[1][2] Hän kirjoitti myös muihin lyhytikäisiin lehtiin, joita olivat Bogema, Letopis ja Maksim Gorkin Novaja Žižn.[3]
Venäjän sisällissodassa
Reisnerista tuli vuoden 1917 helmikuun vallankumouksen jälkeen bolševikki,[1] ja hän liittyi virallisesti puolueeseen seuraavana vuonna.[3] Hän meni kesällä 1918 naimisiin meriupseeri Fjodor Raskolnikovin kanssa, ja he lähtivät yhdessä Venäjän sisällissodan rintamalle.[1] Reisner toimi seuraavat kaksi vuotta poliittisena komissaarina ja tiedustelijana pääasiassa Volgan alueella.[2][3] Hän palveli ensin heinäkuussa 1918 itärintaman esikunnassa Kazanissa,[3][4] sitten 5. armeijan esikunnassa ja elokuusta joulukuuhun Volgan laivueessa.[3] Reisner oli ensimmäinen etulinjassa palvellut naiskomissaari.[4] Hän johti myös matruuseista kokoamaansa ratsastavaa partiota, joka teki tiedusteluretkiä valkoisten selustaan.[4][1] Hän jäi kerran kiinni mutta onnistui pakenemaan.[1]
Joulukuusta 1918 kesäkuuhun 1919 Reisner oli komissaarina punalaivaston pääesikunnassa Moskovassa. Heinäkuusta 1919 heinäkuuhun 1920 hän palveli Volgan–Kaspian laivueessa,[3] jonka komentajana hänen miehensä Raskolnikov samanaikaisesti toimi. Reisner sai komentoonsa laivueen moottoritykkiveneet.[4] Hän osallistui toukokuussa 1920 Raskolnikovin komentamaan operaatioon, jossa vallattiin Anzalin satamassa Persiassa olleet Britannian kuninkaallisen laivaston alukset.[4][3] Palattuaan Pietariin Reisner kirjoitti sotakokemuksistaan muistelmat, jotka ilmestyivät aluksi Izvestijassa nimellä ”Kirjeitä rintamalta” ja vuonna 1924 kirjana nimellä Front (’Rintama’).[3][1][2]
Myöhemmät vaiheet
Vuosina 1921–1923 Reisner asui Kabulissa Raskolnikovin toimiessa Neuvosto-Venäjän lähettiläänä Afganistanissa.[1] Reisnerin palattua kotimaahan Kommunistinen internationaali lähetti hänet syksyllä 1923 Saksaan paikallisten kommunistien valmistellessa Hampurin kansannousua. Hän toimi siellä neuvostoliittolaisten lehtien kirjeenvaihtajana ja kokosi myöhemmin artikkelinsa kirjaksi Gamburg na barrikadah (’Hampuri barrikadeilla’, 1925).[1][3] Berliinissä Reisner aloitti myös suhteen naimisissa olleeseen kommunistijohtajaan Karl Radekiin.[1] Reisner palasi Neuvostoliittoon tammikuussa 1924 ja sai virallisesti avioeron Raskolnikovista. Tämän jälkeen hän kierteli keräämässä tietoa työläisten oloista tehtaissa ja kaivoksissa Uralin alueella, Donbassissa ja Ivanovo-Voznesenskissa ja kirjoitti näiden kokemusten pohjalta esseekokoelman Ugol, želeso, i žizyje ljudi (’Hiili, rauta ja elävät ihmiset’, 1925).[1][2][3] Samana vuonna ilmestyi myös kirja Afganistan.[2][3]
Reisner kuoli pilkkukuumeeseen Kremlin sairaalassa helmikuussa 1926 vain 30-vuotiaana.[1] Muun muassa Boris Pasternak, Nikolai Gumiljov ja Georgi Ivanov kirjoittivat hänelle omistetut runot.[3] Lev Trotski ylisti häntä ”Olympoksen jumalattareksi, jossa yhdistyivät ovela ironinen äly ja soturin rohkeus”.[4]
Reisnerilla ei ollut omia lapsia, mutta hän adoptoi yhden Uralilla tapaamansa 12-vuotiaan pojan.[1] Reisnerin veli oli orientalisti Igor Reisner.[3]
Lähteet
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q Karin Loewen Haag: Reisner, Larissa (1895–1926) (englanniksi) Women in World History: A Biographical Encyclopedia (2002), Encyclopedia.com. Viitattu 15.9.2024.
- ↑ a b c d e f g h Larisa Mikhailovna Reisner (englanniksi) The Great Soviet Encyclopedia (1970–1979), The Free Dictionary. Viitattu 15.9.2024.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Рейснер Лариса Михайловна (venäjäksi) Большая российская энциклопедия (2004–2017). Viitattu 15.9.2024.
- ↑ a b c d e f Antony Beevor: Venäjän vallankumous ja sisällissota, s. 255–256, 268, 345, 483 (suom. Markku Päkkilä). WSOY, Helsinki 2022. Alkuteos Russia – Revolution and Civil War 1917–1921.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Larisa Reisner Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||||||||||||||
