Niklas Bruun

Niklas Gabriel Bruun (s. 23. heinäkuuta 1950 Helsinki)[1] on suomalainen oikeustieteilijä. Hän on toiminut professorina Hanken Svenska handelshögskolanissa ja Helsingin yliopistossa.

Ura

Bruun valmistui Helsingin yliopistosta oikeustieteen kandidaatiksi vuonna 1972, oikeustieteen lisensiaatiksi vuonna 1974 ja oikeustieteen tohtoriksi vuonna 1983.[1][2]

Bruun työskenteli työoikeuden assistenttina Helsingin yliopistossa 1973–1977 ja 1979–1981 sekä Suomen Akatemian valtion yhteiskuntatieteellisen toimikunnan tutkimussassistenttina 1977–1979 ja vanhempana tutkijana 1982–1985 . Hän oli Hankenin kauppaoikeuden professori 1986–2006, Helsingin yliopiston yksityisoikeuden ruotsinkielisenä professori 2006–2013 ja Hankenin immateriaalioikeuden professori 2013–2017. Hän oli myös vierailevana professorina Arbetslivsinstitutetissa Tukholmassa vuosina 1993–1996. Lisäksi hän on toiminut IPR University Centerin johtajana 2000–2018 ja Helsingin yliopiston hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2022 alkaen.[1][2][3]

Bruun on ollut jäsen useissa lainsäädäntökomiteoissa, työsuhdekeksintölautakunnan sihteeri ja jäsen 1976–1982 ja 1984–1985, tekijänoikeusneuvoston varapuheenjohtaja 1988–1995, Keskuskauppakamarin liiketapalautakunnan varapuheenjohtaja 1989–1996 ja puheenjohtaja 1996–2011, tasa-arvolautakunnan puheenjohtaja 1999–2002 sekä YK:n CEDAW-sopimuksen valvontakomitean jäsen 2008–2016. Hän on myös toiminut Juridiska föreningenin puheenjohtajana ja vuosina 2006–2012 yhdistyksen julkaiseman JFT-aikakauskirjan päätoimittajana.[1][2]

Bruun valittiin Suomen Tiedeseuran jäseneksi vuonna 2000.[1] Vuonna 2005 Professoriliitto valitsi hänet vuoden professoriksi.[4] Hän sai Juristiliiton Oikeus ja kohtuus -palkinnon vuonna 2022.[5]

Teokset

  • Työntekijäin oikeudesta pidättäytyä työstä, Niklas Bruun. Helsingin yliopisto, yksityisoikeuden laitos, 1975 – (Helsingin yliopiston yksityisoikeuden laitoksen julkaisuja. 16.).
  • Kollektivavtal och rättsideologi: en rättsvetenskaplig studie av de rättsideologiska premisserna för inlemmandet av kollektivavtalet och kollektiva kampåtgärder i finsk rättsordning efter år 1924, Niklas Bruun. Hki: Juridica, 1979 – (Juridiska föreningens i Finland publikationsserie, ISSN 0357-0797; n:o 46.). ISBN 951-9464-06-9, ISBN 951-9464-07-7. – Väitöskirja Helsingin yliopisto.
  • Uppfinnarrätt i anställningsförhållande: en rättsdogmatisk studie av lagen om rätt till arbetstagares uppfinningar, Niklas Bruun. Hki: Suomen lakimiesliiton kustannus, 1982 – (Juridiska föreningens i Finland publikationsserie, ISSN 0357-0797; n:o 49.). ISBN 951-640-161-9.
    • Työsuhde ja oikeus keksintöön, Niklas Bruun, Karla Kilpeläinen, Marja-Leena Mansala. Lakimiesten kustannus, 1992 ISBN 951-640-571-1.
  • Beställningsforskning i högskola: en avtalsrättslig studie, Niklas Bruun. Hfors: Svenska handelshögskolan, 1985 – (Forskningsrapporter från Svenska handelshögskolan, ISSN 0357-5764; 14.). ISBN 951-555-236-2.
  • Tasa-arvolaki, Niklas Bruun, Pirkko K. Koskinen. Hki: Lakimiesliiton kustannus, 1986 ISBN 951-640-321-2. –. Lakimiesliiton kustannus, 1997 ISBN 951-640-833-8.
    • Jämställdhetslagen, Niklas Bruun, Pirkko K. Koskinen. Hfors: Juristförbundets förlag, 1987 ISBN 951-640-320-4.
  • Tutkijan oikeusturva, Niklas Bruun...ja muita; julk. Korkeakoulualan assistenttien ja tutkijain liitto KATL, Professoriliitto. Hki: Korkeakoulualan assistenttien ja tutkijain liitto: 1988 ISBN 951-95189-3-2.
  • Uusi virkamiesoikeus, Niklas Bruun, Olli Mäenpää, Kaarlo Tuori. Helsingissä Hki: Otava, 1988 ISBN 951-1-09968-X.
  • Yritystoiminnan muutokset ja työsuhdeturva, Kari-Pekka Tiitinen, Jorma Saloheimo, Niklas Bruun. Helsingissä Hki: Otava, 1989 ISBN 951-1-10851-4.
  • Virkamiesten oikeusasema, Niklas Bruun, Olli Mäenpää, Kaarlo Tuori. Helsingissä: Otava, 1995. ISBN 951-1-13872-3.
    • Tjänstemännens rättsliga ställning, Niklas Bruun, Olli Mäenpää, Kaarlo Tuori; översättning: Patrick Zilliacus. Esbo: Schildt, 1998 – (Juridiska föreningens i Finland publikationsserie, ISSN 0357-0797; nr 54.). ISBN 951-50-0915-4.
  • Intellectual property law in Finland, by Niklas Bruun. Hague; Kluwer Law International: 2001. ISBN 952-14-0419-1, ISBN 90-411-1544-7. (Virhe: ISBN: 952-14-0419-0)
  • Collective agreements and competition law in the EU: the report of the COLCOM-project, Niklas Bruun and Jari Hellsten. Helsinki; Kauppakaari: 2001. ISBN 952-14-0452-3, ISBN 87-574-0479-8, ISBN 91-7678-463-0.
  • Allmän arbetsrätt, Niklas Bruun, Anders von Koskull. Schildt, 2003 ISBN 951-50-1384-4. – 3. uud. p. Schildt, 2006
    • Työoikeuden perusteet, Niklas Bruun, Anders von Koskull. Talentum, 2004 – (Juridica-kirjasarja, ISSN 1459-7535; 4.). ISBN 952-14-0788-3. – 2. uud. p. Talentum, 2012 – (Juridica-kirjasarja, ISSN 1459-7535; 4.). ISBN 978-952-14-1432-9.
  • Korkeakoulukeksinnöt, Niklas Bruun, Mikko Välimäki. IPR University Center, 2007 – (IPR University Centerin julkaisuja, ISSN 1796-8194; 1.). ISBN 978-952-99864-0-8.
  • Selvitys eurooppalaisista työrauhajärjestelmistä, Niklas Bruun, Matti Mikkola, Marianne Muona. Työ- ja elinkeinoministeriö: 2011 – (Työ- ja elinkeinoministeriön julkaisuja, ISSN 1797-3554; 20/2011.). ISBN 978-952-227-531-8.

Toimitukset

  • Kaavoitus, rakentaminen, varallisuus: juhlajulkaisu Vesa Majamaa 1945-28/12-2005, toim. Tapani Lohi; toimituskunta: Erkki Havansi ym. Edita, 2005 ISBN 951-37-4540-6.
  • Intellectual property beyond rights, Niklas Bruun (ed.). WSOY, 2005 ISBN 951-0-30614-2.
  • Edward Westermarck: intellectual networks, philosophy and social anthropology, Olli Lagerspetz and Kirsti Suolinna; ed.: Niklas Bruun; Finnish Society of Sciences and Letters, 2014 - (Commentationes Scientiarum Socialium, ISSN 0355-256X; 77.). ISBN 978-951-653-401-8.
  • In search of new IP regimes. Toim. Niklas Bruun. IPR University Center, 2010 - (IPR University Centerin julkaisuja, ISSN 1796-8194; 5.). ISBN 978-952-99864-4-6.
  • New technology - a new labour law?: congress papers presented at the international symposium in Helsinki, 26-28.11.1984, ed. Niklas Bruun. Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö, 1985. ISBN 951-714-091-6.

Lähteet

  1. a b c d e Tuominen, Tia (toim.): Suomen Lakimiehet 2019, s. 57–58. Helsinki: Alma Talent, 2019.
  2. a b c Västilä, Tarja: Niklas Bruun: Työoikeusjuristien kysyntä kasvaa tulevaisuudessa Juristiuutiset. 7.11.2022. Viitattu 4.9.2024.
  3. Kangas, Urpo (toim.): Oikeustiede Suomessa 1900–2000, s. 464–465. Juva: WSOY, 1998.
  4. Vuoden professorit. Professoriliitto, viitattu 13.6.2016
  5. Lakimiesliiton Oikeus ja kohtuus -palkinto Niklas Bruunille 8.9.2022. Juristiliitto. Viitattu 4.9.2024.
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Saksa
  • Israel
  • Suomi (KANTO)
  • Belgia
  • Yhdysvallat
  • Ruotsi
  • Tšekki
  • Alankomaat
Henkilöt
  • Uppslagsverket Finland
Muut
  • IdRef