Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma
Tämän artikkelin tai sen osan muoto tai tyyli kaipaa korjausta. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: Teksti irtonaista |
Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelma (Sre) oli Suomen hallituksen käynnistämä ja maa- ja metsätalousministeriön toimeenpanema ohjelma vuosina 2008–2011.[1] Sen pääsihteerinä toimii Marja Innanen. Kolmivuotisen ohjelman tavoitteena oli ruoan ja ruoan tekijöiden arvostuksen nostaminen.[1] Lisäksi toimenpiteitä kohdistettiin myös lähi- ja luomuruoan edistämiseen, laadun kehittämiseen, ravitsemuskäyttäytymisen ohjaamiseen sekä suomalaisen elintarvikealan kansainvälistymiseen.
Ohjelman kohderyhminä olivat ruoka-asioista päättävät tahot ja suomalaiset kuluttajat, erityisesti nuoret ja lapset sekä lapsiperheet.[1]
Toiminta
2009 Sre:n toiminnan teemana oli yhdessä syöminen, vuonna 2010 vastuullinen keittiö.
Sre:n toimintamuotoja olivat muun muassa kampanjoiden järjestäminen. Esimerkiksi vuonna 2008 järjestetyssä kouluruokavaalit-kampanjassa haastettiin kunnallisvaaliehdokkaita, kuntapäättäjiä ja äänestäjiä allekirjoittamaan kouluruokailun kohentamiseen liittyvät vetoomus ja lupaus.
Sre tuki 11 hanketta, jotka jakautuivat neljälle eri painoalueelle (kouluruokailun kehittäminen, makukoulu-konseptin levittäminen, ruoan ja sen tekijöiden arvostuksen kasvattaminen ja ammattikeittiöiden kestävyys).
Sre valitsi joka kuukausi Kuukauden ruokablogin suomalaisten blogien joukosta. Sre:llä oli myös kaksi omaa blogia: Puolivirallista ruokaa ja Sanoja lautaselta.
Puhemiehet
Ohjelmalla oli kuusi puhemiestä, joiden tehtävänä oli oman työnsä ja esiintymisensä kautta tuoda esille suomalaista ruokakulttuuria ja ohjelman ajatuksia.[2] Puhemiehiä olivat Tapio Korjus, Mitro Repo, Kaari Utrio, Elastinen, Jaakko Nuutila ja Maria Jungner.[3]
Lähteet
Aiheesta muualla
- Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisohjelman verkkosivut (Arkistoitu – Internet Archive)
|