Synoikismos

Synoikismos (m.kreik. συνοικισμός, ”yhdessä asuminen”) tarkoitti antiikin Kreikassa uuden kaupungin tai poliksen eli kaupunkivaltion perustamista yhdistämällä joukko varhaisempia asutuksia uudeksi kaupungiksi ja perustamalla sille uusi kaupunkikeskus. Yhdistetyt asutukset saattoivat olla kyliä tai varhaisempia poliksia, joista tuli uuden poliksen alaisia. Joskus yhdistäminen oli puhtaasti poliittinen toimenpide, eikä muuttanut asutuksen rakennetta, kun taas joskus siihen liittyi jopa väestönsiirtoja.[1][2][3][4] Joskus termiä sympoliteia on käytetty samassa merkityksessä.[5]

Esimerkkejä

  • Amastriin kaupungin perustaminen yhdistämällä Kromna, Kytoros, Sesamos ja Tieion Amastriin käskystä noin vuonna 300–290 eaa.[6]
  • Ateenan poliksen muodostaminen yhdistämällä Attikan kylät esihistoriallisella ajalla, mahdollisesti nk. pimeiden vuosisatojen aikana. Mytologiassa yhdistämisen suoritti Theseus, ja Paroslainen kronikka ajoittaa sen noin vuoteen 1259/1258 eaa.[7] Synoikismos selitti kaupungin nimen (Athēnai) monikollisen muodon. Yhdistämisen kunniaksi vietettiin Synoikia-juhlaa.[8]
  • Kosin poliksen muodostaminen yhdistämällä varhaisemmat Astypalaia, Halasarna ja Kos Meropis vuonna 366/365 eaa.[3][4]
  • Mantineian poliksen perustaminen yhdistämällä alueen neljä tai viisi kylää.[9][10]
  • Megalopoliin poliksen perustaminen Peloponnesoksen uudeksi valtakeskukseksi yhdistämällä noin 39 aikaisempaa asutusta muun muassa Eutresiasta, Kynuriasta, Mainaliasta ja Parrhasiasta sekä Lakoniasta vuonna 371/370 eaa. (tai käytännössä vasta 368–361 eaa.).[11]
  • Nikopoliin kaupungin perustaminen siirtämällä väkeä Aitolian, Akarnanian ja Epeiroksen kaupungeista, mukaan lukien Ambrakia, Anaktorion, Kalydon, Kassope ja Stratos, Octavianuksen käskystä vuonna 30 eaa.[12][13]
  • Patrain poliksen muodostaminen yhdistämällä varhaisemmat Antheia, Aroe ja Mesatis pimeiden vuosisatojen aikana doorilaisvalloituksen jälkeen. Mytologiassa yhdistäminen tapahtui Patreuksen aikana. Synoikismos selitti kaupungin nimen monikollisen muodon.[14]
  • Rhodoksen poliksen muodostaminen yhdistämällä varhaisemmat Ialysos, Kameiros ja Lindos vuonna 408/407 eaa.[3][4]
  • Tegean poliksen muodostaminen yhdistämällä yhdeksän kylää tai demosta, Afeidantion, Ekhenidon, Fylakeon, Gareaton, Karya, Korythea, Manthyrea, Oiaton ja Potakhidai (Botakhidai), arkaaisella kaudella ennen vuotta 600 eaa.[15][16]
  • Thessaloniken kaupungin perustaminen yhdistämällä Mygdonian alueen 26 varhaisempaa kaupunkia tai kylää, mukaan lukien Aineia, Khalestre, Kissos ja Therme, Kassandroksen käskystä noin vuonna 315 eaa.[17][18]

Lähteet

  1. Liddell, Henry George & Scott, Robert: συνοικισμός, ὁ A Greek-English Lexicon. 1940. Oxford: Clarendon Press / Perseus Digital Library, Tufts University. (englanniksi)
  2. Synoikismos Brill’s New Pauly. BrillOnline Reference Works. Viitattu 21.1.2019.
  3. a b c Hansen, Mogens Herman & Nielsen, Thomas Heine: An Inventory of Archaic and Classical Poleis, s. 1365–1366. An Investigation Conducted by The Copenhagen Polis Centre for the Danish National Research Foundation. Oxford: Oxford University Press, 2004. ISBN 0-19-814099-1.
  4. a b c Hansen, Mogens Herman: The Polis as an Urban Centre and as a Political Community: Symposium August, 29-31 1996, s. 457. Acts of the Copenhagen Polis Centre 4. Kgl. Danske Videnskabernes Selskab, 1997. ISBN 8773042919. Teoksen verkkoversio.
  5. Boehm, Ryan: City and Empire in the Age of the Successors: Urbanization and Social Response in the Making of the Hellenistic Kingdoms, s. 9–11. The Joan Palevsky imprint in classical literature. University of California Press, 2018. ISBN 0520296923. Teoksen verkkoversio.
  6. Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”AMASTRIS (Amasra) Pontus, Turkey”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  7. Dowden, Ken: The Uses of Greek Mythology, s. 37. London and New York: Routledge, 1992. Teoksen verkkoversio.
  8. Smith, William & Wayte, William & Marindin, G. E.: ”Synoikia”, A Dictionary of Greek and Roman Antiquities. Boston: Little, Brown and Company, 1890. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  9. Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  10. Smith, William: ”Mantineia”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  11. Ioanna Kralli: The Hellenistic Peloponnese: Interstate Relations. A Narrative and Analytic History, 371-146 BC, s. 26–27. ISD LLC, 2017. ISBN 1910589659. Teoksen verkkoversio.
  12. Roller, Duane W.: A Historical and Topographical Guide to the Geography of Strabo, s. 588. Cambridge University Press, 2018. ISBN 1316853152. Teoksen verkkoversio.
  13. Cornwell, Hannah: Pax and the Politics of Peace: Republic to Principate, s. 101. Oxford Classical Monographs. Oxford University Press, 2017. ISBN 0192528149. Teoksen verkkoversio.
  14. Stillwell, Richard & MacDonald, William L. & McAllister, Marian Holland (toim.): ”PATRAI Achaia, Greece”, The Princeton Encyclopedia of Classical Sites. Princeton, N. J.: Princeton University Press, 1976. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  15. Tegea Perseus. Viitattu 21.8.2017.
  16. Ιστορική Διαδρομή της Τεγέας University of Patras. Arkistoitu 7.10.2016. Viitattu 21.1.2019.
  17. Smith, William: ”Thessalonica”, Dictionary of Greek and Roman Geography. Boston: Little, Brown and Company, 1854. Teoksen verkkoversio. (englanniksi)
  18. Toumba at Thessaloniki: History Ministry of Culture and Sports. Viitattu 21.1.2019.