Terhi Ekebom

Terhi Ekebom
Henkilötiedot
Syntynyt5. huhtikuuta 1971 (ikä 53)
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti sarjakuvataiteilija, graafikko
Kirjailija
Palkinnot

Puupäähattu (2014)

Aiheesta muualla
Terhi Ekebom (englanniksi)
Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta
[ Muokkaa Wikidatassa ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK
Pienet maailmat, 2012, Helsinki, yhdessä Jenni Ropen kanssa.
Ilkantien vesitornin muraali, 2021, Kokkola, osin yhteisötyönä.

Terhi Elina Ekebom (o.s. Numminen,[1] s. 5. huhtikuuta 1971 Helsinki[2]) on suomalainen sarjakuvataiteilija, graafinen suunnittelija ja kuvittaja.

Ekebom valmistui ylioppilaaksi Helsingin kuvataidelukiosta vuonna 1990.[1] Hän opiskeli taidekasvatusta Taideteollisesta korkeakoulussa ja valmistui taiteen maisteriksi vuonna 2000. Vuonna 2002 Ekebom valmistui graafisen suunnittelun medianomiksi EVTEKin Muotoiluinstituutista. Lisäksi hän on suorittanut draaman ja kirjoittamisen opintoja muun muassa Teatterikorkeakoulun kesäyliopistossa ja Aalto-yliopiston avoimessa yliopistossa.[1]

Ekebom julkaisi ensimmäisiä sarjakuviaan Naarassarjat-lehdessä 1990-luvun alussa.[2] Vuonna 2014 Ekebom sai Suomen sarjakuvaseuran Puupäähattu-palkinnon.[3]

Sarjakuva-albumeita

  • A Cow’s Dream. Helsinki: Napa, 2001.
  • Uusissa maisemissa. Oulu: Asema, 2005. ISBN 978-952-99407-6-9.
  • Honeymoon Island. Helsinki: Fifi & Napa, 2007. ISBN 978-952-92-2564-4.
  • Kummituslapsi. Oulu: Asema, 2013. ISBN 978-952-5909-15-9.

Lähteet

  1. a b c Terhi Ekebomin ansioluettelo sarjakuvaseura.fi. helmikuu 2014. Viitattu 23.12.2014.
  2. a b Römpötti, Harri: Sarjakuvataiteilija kertoo taiteessa elämästään, mutta vahvasti verhottuna HS.fi. 14.2.2014. Arkistoitu 23.12.2014. Viitattu 23.12.2014.
  3. Vuoden 2014 puupää Terhi Ekebom Suomen Sarjakuvaseura. Viitattu 23.12.2014.

Aiheesta muualla

  • Terhi Ekebomin portfolio Napa Agencyn sivuilla (englanniksi)
  • Vuoden 2014 Puupää Terhi Ekebom. Suomen sarjakuvaseura.
  • Harri Römpötti: Puupäähatulla palkittu Terhi Ekebom: Naispiirtäjät eivät häpeile herkkiä aiheita (Arkistoitu – Internet Archive). Helsingin Sanomat 13.2.2014.
  • Marjo Kytöharju: Omannäköistä jälkeä. Kirkko ja kaupunki 31.3.2014.
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • VIAF
Kansalliset
  • Saksa