Ti-Ti Nalle on Riitta Korpelan luoma satuhahmo. Hahmo tuli tunnetuksi aikoinaan Pikku Kakkosen kautta omassa tv-sarjassaan ja on sittemmin esiintynyt CD- ja DVD-levyillä sekä Yle TV2, MTV3:lla ja C More Juniorilla omassa tv-sarjassaan. Korpela ja Ti-Ti Nalle kiertävät vuosittain ympäri Suomen kattavilla konserttikiertueilla Suomen suurimmissa konserttisaleissa.
Sisällys
1Nalleperhe
2Tuotteet
3Ti-Ti Nallen talo
4Tuotanto
4.1Diskografia
4.2Kirjat
4.3Konserttikiertueet
4.4Videot
5Lähteet
5.1Viitteet
6Aiheesta muualla
Nalleperhe
Nalleperheeseen kuuluvat Ti-Ti Nallen lisäksi Isoisänalle, Isoäitinalle, Isänalle, Äitinalle, Tau Nalle, Ti-Ri Vauva sekä Trioli sekä noin 40 muuta satuhahmoa Hirsimetsästä.
Riitta Korpela johdattaa lapsia musiikin maailmaan nallehahmojen kautta ja musiikin varhaiskasvatuksen pedagogisin menetelmin, jossa nalleperhe on omine rytmeineen oiva opetusväline; Ti-Ti = kaksi kahdeksasosanuottia, Tau = Z eli tauko musiikissa, Ti-Ri = kaksi kuudestoistaosanuottia, Trioli = kolme yhtä pitkää nuottiarvoa, Isänalle ja Äitinalle = neljäsosanuotti ja isoäitinalle ja Isoisänalle = puoli- tai kokonuotti.
Tuotteet
Ti-Ti Nallesta on tehty monia tuotteita, jotka vahvistavat Ti-Tin pedagogista maailmaa. Näihin lukeutuvat myös Korpelan kirjoittamat satu- ja nuottikirjat.
Ti-Ti Nallen talo
Ti-Ti Nallen satuhahmon ympärille toteutettu perhekulttuurikeskus toimi aluksi Korpelan yhtiön ylläpitämänä vuosina 2001–2018 Ikaalisten kylpylän alueella. Sen jälkeen talo toimi lisenssillä ulkopuolisten yrittäjien ylläpitämänä vuosina 2018–2020 Lempäälän Ideaparkissa. Ti-Ti Nallen talo on ollut tämän jälkeen suljettuna, ja sille on etsitty uusia tiloja useilta eri paikkakunnilta. [1][2][3][4][5][6]
↑Ti-Ti Nallen toiminta jatkuu Hämeenkyrössä – Riitta Korpela iloitsee uusista tiloista Ilta-Sanomat. 28.10.2020. Viitattu 28.10.2020.
↑Ti-Ti Nallen talo Ideaparkissa suljettiin – näin korona on vaikuttanut rakastetun lastensuosikin toimintaan Ilta-Sanomat. 4.6.2020. Viitattu 5.11.2020.
↑Ti-Ti Nallen talo ei avaudukaan Hämeenkyröön – uudet tilat etsinnässä Aamulehti. 27.3.2021. Viitattu 9.12.2022.
↑AL: Ti-Ti Nallen Talon uusista tiloista tuli erikoinen soppa – ikävä yllätys romutti Riitta Korpelan suunnitelmat is.fi. 30.3.2021. Viitattu 9.12.2022.
↑Ti-Ti Nallen talo siirtyy Hämeenkyröön Yle Uutiset. 29.10.2020. Viitattu 21.3.2024.
↑Mika Lampi: Ti-Ti Nallen ”äiti” Riitta Korpela muuttaa Sastamalaan – ”Löytyi erittäin hyvässä kunnossa oleva omakotitalo” Tyrvään Sanomat. 26.9.2023. Viitattu 21.3.2024.
Aiheesta muualla
Ti-Ti Nallen Elämystentalon kotisivu
Ti-Ti Nalle -tuotteiden verkkokauppa
Ylen Elävä arkisto: Riitta ja Ti-Ti Nalle Pikku Kakkosessa 1989
Tämä kuvitteelliseen hahmoon, paikkaan tai ilmiöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.